Itseohjautuvuus ampaisi itsensä nopeasti suomalaisen työelämäkeskustelun keskiöön. Mielipiteet aikaisempaa matalammista ja päätöksentekomalliltaan hajautetuista organisaatioista ovat liikkuneet laidasta laitaan. Itseohjautuvien organisaatioiden puolustajat hehkuttavat päätöksenteon ketteryyttä ja työntekijöiden motivaatiota. Toisaalta otsikot ovat julistaneet, että itseohjautuvuus ei sovi kaikille ja työuupumus kasvaa. Huhut itseohjautuvuuden alkutaipaleilla olevien yritysten käytännön haasteista vahvistavat epäilyjä siitä, että täysi sirkushan siitä seuraa, kun kaikki ovat vastuussa.
Koronakriisi on entisestään korostanut itseohjautuvuuskeskustelun mustavalkoisuutta. Jotkut näkevät, että itseohjautuvuus sopii tyveneen, mutta korona-aika vaatii vahvan yksilökipparin, joka pystyy luotsaamaan organisaation myrskyn läpi ja näkemään epävarman ajan yli kirkkaasti horisonttiin. Toiset taas argumentoivat, että poikkeuksellisina aikoina tarvitaan vahvaa yhteisöllisyyttä ja muistuttavat koronahaasteiden olevan niin valtavia, että niiden selvittäminen vaatii uusia ideoita, joita johtoryhmä ei keskenään pysty tuottamaan kulmahuoneessa, vaan aika vaatii poikkeuksellista yhteisohjautuvuutta ja suunnan hakemista yhteistä venettä soutamalla.
Keskustelu eri suuntaan lainehtivine aaltoineen on kärjistävyydessäänkin suomalaisen työelämän kannalta tervetullutta, sillä se väistämättä kiinnittää yhä useamman ihmisen huomion siihen, voisiko organisaatiorakenteita viimeinkin suunnitella eri tavalla kuin on totuttu. Autot ajavat jo ilman ohjaajaa, varastoja on täysin automatisoitu ja robotit päihittävät jo tarkkuudessaan kirurgit, mutta ajatuksemme pyramidimaisesta organisaatiorakenteesta on ollut sangen pitkään muuttumaton.
On erinomaista, että itseohjautuvuudesta laaditaan kärkeviä mielipidekirjoituksia ja kirjoitetaan täysinkin vastakkaisista näkökulmista, väitellään sosiaalisessa mediassa ja tehdään akateemista tutkimusta eri metodein. On hienoa, että keskustelu ottaa lisäkierroksia siitä, että keskustelukumppanin määritelmä itseohjautuvuudesta on erilainen kuin oma näkemys. On arvokasta, että pohditaan, miten itseohjautuvuus eroaa määritelmätasolla yhteisöohjautuvuudesta tai itseorganisoitumisesta. Tärkeää on, että keskustelussa luodaan näkyväksi erilaiset vaihtoehdot organisoitua.
Emme vielä vähän aikaa sitten pystyneet kuvittelemaan, että auto voi ajaa ilman kuskia, varastossa ei tarvita työntekijöitä tai robotti tekee ihmisille leikkauksia. Ehkä joku päivä pystymme pitämään realistisena vaihtoehtona organisoitua niin, että valtaa jaetaan radikaalisti erilaisella tavalla kuin aikaisemmin.
Johanna Vuori